Myytinmurtajat

Vanhan legendan ja lajikonkareiden huhujen mukaan tammi-helmikuun vaihde, varsinkin jos lunta on jäällä paljon, niin rutakkojärvet menevät totaalisen jumiin. No, mepäs päätimme jatkaa Larssonin kanssa tutkimista ja suuntasimme hieman kauemmas, eräälle rutakolle, johon minulla on luvat onkimiseen. Larsson oli reippaana poikana alkuviikosta onkinut meille särkiä, joka mahdollisti tämänkin reissun. Taas kerran hyvissä ajoin ylös ja Jatka lukemista Myytinmurtajat

metri pornoa

Tulihan tossa loppu vuodesta heitettyä myös huikea reissu Larssonin kanssa. Sama kaava toistuu. Hyvissä ajoin ilman ylimääräistä säätöä jäälle ja täkyjä sulattelemaan. Hämärissä olikin jo onget vesillä, mutta rauhassa saatiin aamukahvit höriä, ennen kun alkoi tapahtumaan. Aijemmalla reissulla taisin keksiä, missä ne isommat hauet luurasivat ja sama kaava jatkuikin. Juoksin vipalle ja tiesin heti, että Jatka lukemista metri pornoa

Vuosi 2018

Ensimmäinen ajatus oli, että v*ttu mitä p*skaa! Ai miksi? Koska edellinen kausi oli niin sairaan kova, niin usko tähän kevääseen, isoihin kuhiin ja isoihin haukiin oli todella vahva. Mutta jälkeenpäin ajateltuna, onneksi se ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin ja pudotti vähän miestä maanpinnalle, vaikka kyllä sitä aika napa turpeessa pyritään menemään kokoajan tässä touhussa. Jatka lukemista Vuosi 2018

Vuoden viimeinen

Huikea kausi saa vielä todella näyttävän lopun! Aukes paikka vielä vuoden loppuun yhdelle kalareissulle, jonka jälkeen suojellaan kotona elukoita, samalla kun jengi ampuu rahansa taivaan tuuliin. Illalla ja aamulla taas normi meininki. Mihin sitä menis, jaksaisko sittenkään lähtee, kumpa tonne olis vaan luvat, pitäskö nukkuu jne… Mutta kun sää näytti vuoden alkuun lunta ja pakkasta, Jatka lukemista Vuoden viimeinen

119cm 11.7kg

Keuhkokuume pysäytti muutamaksi viikoksi! Eikä sen jälkeen ollut kyllä kauhea kiire kalaan, vaikka hinku olikin kova. Nimittäin pelkkä rauhallinen kävely vessaan aiheutti sykkeen nousun, sekä yskimis ja oksennusrefleksin, joka johtui siitä kun happi loppui. Siinä meni sitten kerralla kaksi eniten odottamaani jaksoa. loppusyksyn haeunkalastus ja ensijäiden täkyily :`( No nyt on sitten tullut heitettyä jokunen Jatka lukemista 119cm 11.7kg

Muikkujärven mörkö

9 päivää putkeen kuumeessa ja nyt uskallan jo katsoa pientä tekstiä, joten aika kirjoitella tarkemmin viimeisestä vertsureissusta! Lähdin täysin mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta miksi? Se selviää nyt! Karkasin duunista todella hyvissä ajoin ja päätin lähteä vesille, tarkoitus tehdä muutamia kokeiluja omilla luotaimillani, Lowrance Carboneilla. Todella syvässä ja kirkkaassa vedessä. Vaihdoin myös aijemmin hommaamani Point 1:n paikkaa Jatka lukemista Muikkujärven mörkö

Karttaselain

Karttaselain, kalamiehen raamattu! Ennen kuin edellinen pidempi reissu oli edes alkanut, niin kyllä taas joka jätkällä Karttaselain sovellus lauloi kun etsimme mielenkiintoisia järviä, veneenlaskupaikkoja jne… En ole varma, mutta epäilen että tämä sovellus on tällä hetkellä yksi parhaista työkaluista mitä kalamies voi käyttää kartottaakseen paikkoja. Tätä edellinen vkl oli mahtavaa tekemistä Mustosen Juhon kanssa. Hienoja Jatka lukemista Karttaselain

Matka kohti pohjoista

Silloin kun aluksi kaikki menee päin p*rsettä, niin usein siitä kehkeytyy hyvä reissu ja mahtavat muistot, niin kun nytkin. Trailerin renkaat oli uusittava ja sitä piti vähän hitsatakin. Sain uudet kummit vanteineen ja nostelin traikun korokkeelle. Renkaat irti ja uutta tilalle, mutta mitä, jako aivan munillaan! Ei mennyt sitten tämäkään niin kuin Strömsöössä. Noh, päätin Jatka lukemista Matka kohti pohjoista

Euforia

Onhan taas tullut heitettyä jokunen reissu, mutta kerron taas yhdestä reissusta, joka kiilasi ihan vuoden kärki paikoille! Olen vissiin tulossa vanhaksi, koska kokoajan alan miettimään hommia, miten pääsisin kamojen ym.. kanssa mahd helpolla. Ja miten kaikki olisi veneessä hyvin/käden ulottuvilla. Pari reissua sitten putos pihdit penkiltä veteen ja aina Pelagearit pyörii jaloissa tai takertuneena reiteen Jatka lukemista Euforia

Täsmäaluksen päivitys

Nyt on päivitetty ykkösveneestä versio 2.0 Pitäis lähtee kuukauden sisällä kahdelle pidemmälle reissulle, joten tästäkin syystä oli hyvä päivitellä kalustoa. Niin kuin  moni mun touhuja seuraillut onkin varmasti huomannut, niin tää kalastus on nykyään mun ainut harrastus. Ja nimenomaan toi täsmävertsutus, täsmäuistelu- ja heittely. Joten kaikuluotain kalusto ja kaikki mikä tohon näyttöjen tuijotukseen liittyy, pitää Jatka lukemista Täsmäaluksen päivitys

suurkuha ja suurhauki

Tähtäimessä oli taas täysin uusi järvi. Tämä oli isompi vesistö, jonka varrella tiesin olevan pari laskuramppia. Mutta kun ne rampit olivat niin kaukana kohdasta, jota halusin kalastaa. Ei muuta kun kohti järveä ja tutkimaan rantoja. Mitään järkevää mestaa ei löytynyt. Auto ympäri ja uusi suunnitelma. Sitten näin jonkun miehen rannan lähellä. Auto ja traileri parkkiin Jatka lukemista suurkuha ja suurhauki

Vastuullista-, vastuutonta- vai valikoivaakalastusta

Joo o… Nyt täällä somessa käydään taas hirveitä vääntöjä mitä ihmeellisimmistä asioista. Ja siihen lisäksi vielä se, että ihmiset hehkuttavat tota kamalaa nimihirviötä ”Vastuullinenkalastaja”, mikä alkaa monessa kohdin ainakin itseä jo oksettamaan. Vain yksi esimerkki: Kaveri kertoo kuinka hän on samanlainen vastuullinenkalastaja kuin minäkin ja kun ilmoitan, että en mä kyllä ole mikään vastuullinen, niin Jatka lukemista Vastuullista-, vastuutonta- vai valikoivaakalastusta

Kymppikerhoon (taas)

Eräs isompi järvi on kummitellut mielessä nyt pari vuotta. Monesti on pitänyt mennä, mutta kun siinä kohteessa on niin paljon ”muuttujia”. Koko on sellainen, että jos tuulee väärästä suunnasta, niin vertsutus mahdotonta. Kamojen ja veneen raahaaminen ihan hullun hommaa. Sitten vielä ajomatka, koska tämä ei ole ihan meikäläisen lähijärviä. Mutta nyt tuli kokopäivän kalareissu eteen Jatka lukemista Kymppikerhoon (taas)

Vihdoinkin!

Todella haastava alkukausi meinasi viedä lopunkin uskon omaan tekemiseen. Tässä on nyt tullut tehtyä toistakymmentä reissua ja koluttua puolen tusinaa eri järveä. Isoja kaloja ei ole oikeen löytynyt ja ne muutamat mitä on saanut veneen alle, ovat näyttäneet kieltä jigeille. Lopulta kova puurtaminen kuitenkin palkitaan. Lähdin reissuun herätyskellon herättäessä kahden aikaan aamuyöllä. Eväät vaan mukaan, Jatka lukemista Vihdoinkin!