Tyhjän kalastaminen

On olemassa jokunen ihminen, joiden tekemistä ja tietotaitoa arvostan, kun puhutaan kalastuksesta.

Tästä tulikin mieleen, että ennen pääsiäistä tuli heitettyä neljä täkyonki reissua, neljälle eri järvelle.
Saldona näistä reissuista oli yksi vienti, yksi kala, yksi suurhauki.

Somen tavoittamattomissa oleva ”Haukitohtori” totesi aikoinaan muistaakseni näin: ”Mä olen hyvä kalastamaan tyhjää”.

Itse en kyllä voi itsestäni samaa sanoa, mutta nyt vaan kävi näin.

2 reissua oli sellaisia, jotka tein isommille järville, sellaisiin kohteisiin ja sellaiseen aikaan, että uskoa ei mihinkään hauki ralliin ollut, vaan ajatus oli se, että jos vippa nousee ja yksikin kala tulee, niin se voi tarkoittaa jopa sitä, että oltaisiin seuraavassa ERÄ lehdessä hymyilemässä ja kuvassa lasketaan kunnon krokotiiliä avannosta takaisin uimaan, mutta ei!
Nämä ovat todella haastavia kohteita, mutta jos oikeasti haluaa saada sen todella ison kalan, niin tällaisia reissuja on vaan tehtävä.

Kaksi muuta reissua teinkin ”turvallisimmille” vesille.
Toinen täysin uusi kohde, johon oli kyllä jotain uskoa, mutta ei. Munatpataan sielläkin!

Sitten oli tuttu järvi ja tuttu kohta, johon oli vahva usko.
Tosin 5 tuntia onget vedessä tulematta yhtään vientiä, vei uskon siitäkin kohdasta, joten vaihdoin paikkaa.

3.5h seuraavassa kohdassa toi yhden viennin, yhden kalan, joka oli metrin pituinen!

Tämän jälkeen vielä pimeään asti tutussa ja ”turvallisessa” kohdassa, eikä mitään.

No mutta, jos haluaa oikeasti löytää sen TODELLA ison kalan ja puhutaan nyt siis TODELLA isosta kalasta, niin pitää vaan osata/uskaltaa kalastaa tyhjää.

Kalastuksessa ei ole mitään selkeetä, oikeeta, eikä varmaa kuviota, mutta harvemmin ne jätit ovat siellä tutuilla ja turvallisilla alueilla, josta tulee sitä karkeampaa kalaa.
Tai näin ainakin kuvittelen, tietämättä mistään mitään…

Kalastus on siitä mahtava harrastus, että mitä enemmän luulet tietäväsi jotain, sitä enemmän tajuat, kuinka pihalla oikeasti olet!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *