Jätti kuha

Tänä keväänä takana 15 eri järveä, todella monta reissua ja aivan sairaasti tunteja.

Toive oli, että tällekin vuodelle osuis kaksinumeroinen kuha, ilman pilkkua.

Lopulta🙏🏻

Kaksi tärppiä, kaksi kalaa…

Veneessä käy päivän aikana todella nätti ja jyhky koiras, jonka olemuksesta ja kropan lihan määrästä (en siis pistänyt fileiksi) aisti sen, että hän tekee tässä vesistössä mitä lystää ja syö mitä haluaa.
Hän myös aikoo astua kaikki tämän järven naaraat, tarvittaessa vaikka samanpäivän aikana, kahdesti 💪🏻

 

Wake Pelagear värissä Sexy Shad

Naaraat ovatkin jo selvästi alkaneet hakeutumaan kutualueiden lähistölle, joten päätän jättää ne alueet rauhaan.

Verkkoja, verkkoja…

MökkiSetä ja VerkkoPena ovat virittäneet verkon odotetun kutarin edustalle.
Sielläkö ne kaikki mammat ovat, vai eikö täällä ole isoja kuhia 🤔
Löysin muutaman ok kalan, mutta nämä diapamin yliannostuksen vetäneet matamit lipuivat vain eteenpäin, pää viistäen kohti pohjaa.

Vaikka pyttyjä onkin kiva tuijotella, keli on nätti ja kahvi hyvää, niin tulihan taas toivoton olo ja päätinkin, että vaihdan taas järveä.
Vielä ehtii hyvin, jos nyt lähtee…

Siirtymällä Lowikan Active Imaging anturin tarjoamaan viistoon piirtyy jotain, mikä on pakko käydä katsomassa.
Ei, tää ei meinaa osua veneen alle, ei sitten millään.
Kauppojen hyllyiltäkin loppuunmyyty (toimituksen huomio! Nyt näitä taas saa) Lowikan LiveSight anturi pitää kalan kuitenkin näkyvissä, vaikka kala väisteleekin venettä miten tahtoo.
Kaveri vaan seilailee taas samalla asetuksella.

Lopulta nakkaan jigin mamman etupuolelle ja odotan kun lanseeraamani tekniikka, ”purkupallo” tavoittaa kuhan.
Mamma katsoo Pelagearia silmästä silmään!
Lopulta se tulee, se mitä olen koko kauden odottanut, SE tärppi!

Koko kauden parempien kuhien tärpit ovat olleet sellaisia tyttömäisiä avareita poskelle, mutta nyt!
Nyt vedetään kuin pesäpallomailalla nivusiin!💪🏻

Kaamee pommi 💣

Äkkiä tarkastin veneen pohjan, ettei se muutama vuosi aijemmin irronnut solisluu pudonnut taas, mutta ei!
Ukko on kasassa ja Gunkin keppi välittää mörön pään ravistukset välilihaan saakka.

Pikaisesti mamma on pinnassa ja haavissa, JES!
Äkkiä otan ne muutamat väliin jääneet hapen sisäänvedot takaisin ja hakkaan rintaa, että saan sydämen takaisin rytmiin.

Mitta on valmiina, kamera on valmiina, puntari on valmiina, kaikki on valmiina.

Kala mitalle, käsiin ja muutama kuva veneen pyöriessä automaattilaukaisulla.
Mamma takaisin veteen jossa haavi, punnitus ⚖ ja vapautus.

Mitä taas tapahtui?

Oli muuten todella vanhan, mutta kuitenkin hyväkuntoisen näköinen kala.
Tämä isoäiti on varmasti aikoinaan tehnyt kaikkensa tämän järven kuhakannan eteen.
Varmasti hänkin käy kutupatilla, mutta ei sieltä varmaan tule kuin lämmin hönkäys, taitaa olla jo tällä vanhalla rouvalla ruuti kuivaa.

Olen kuullut sanottavan, että n. 3-6kg koossa kuhan mäti on hedelmällisintä, tiedä sitten 🤷‍♂️

Sammutan samantien näytöt, nostan anturit ylös ja hörpin vichyä.
Istun noin 15min ja pälyilen vainoharhaisena ympärilleni, ettei kala vaan nouse mistään pintaan.

Naama on taas kuin pienellä lapsella jouluaattona, vieno hymy on tullut naamalle jäädäkseen, ainakin hetkeksi ☺️

Tarkistan vielä kameran, kyllä👌🏻
Kuha osui linssiin 📸

97cm / 10.3kg
Wake Pelagear värissä Power Bleak

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *