huhtikuu 2017

Läskejä haukia

Tulipahan taas tehtyä pitkästä aikaa hauen heittely reissu Larssonin kanssa. Aamusta iltaan tuli paiskottua todella tarkkaan muutamaa eri kohtaa. Varmaan 3 tuntia ronkittiin parista ankkuri paikasta paikkaa todella tarkkaan. Kokeiltiin montaa eri uistinta kumeista jerkkeihin, mutta ei mitään. Lopulta Lars käytti veneen vierellä n. 4kg hauen. Ihan hetkeä myöhemmin meikäläisen XL Snäkiä värissä ”Saksa”, rouhasee Jatka lukemista Läskejä haukia

Palmusunnuntai

9.4 tuli pienellä varoitusajalla mahdollisuus lähteä kalaan… Koko viikko tuli sykittyä hulluna talli,- ja pihahommia, joten olin mielestäni kalareissun ansainnut. Sunnuntai aamupäivä vielä tallin järjestelyä ja sen jälkeen kun Antti on käynyt joka vuotisen virpomisreissun läpi, päätimme lähteä kalaan. Kävin noutamassa Antin huoltoaseman pihalta kyytin, jossa hän jo suu messingillä odottelikin meikäläistä, koska taskut olivat taas täynnä kindereitä Jatka lukemista Palmusunnuntai

Laatuaikaa veljen kanssa

Tulipas tossa eräänä kauniina päivänä vihdoinkin mahdollisuus lähteä iso broidin kanssa kalaan. Näitä reissuja on todella harvoin ja aidosti toivoin, että jos joku parempi kala rouhasee kumia, niin että se osuisi broidille! Suuntasimme aamulla todella ajoissa merelle. Jotenkin vähän jännitti, että päästäänkö edes uimatta pelipaikoille? Tähänkin oltiin varauduttu, pakkaamalla ”luottopakki” ursuit mukaan. Toiset kaverit vannoivat kyseisen Jatka lukemista Laatuaikaa veljen kanssa