Haukiralli

Varmaan ainakin vuoden olemme suunnitelleet yhteistä merireissua Jari ”Pikkis” Aholan kanssa. Molemmat kun ovat kiireisiä miehiä, niin aikaa ei ole tuntunut vaan yhteiselle reissulle riittävän.

Nyt meinas olla meikäläisen vuoro vetää taas reissu puihin, koska 04.00 kellon soidessa kauhee olo. Hirmu flunssa ja kurkku kipeä! Vähänkään selkärangattomampi ihminen olis kyllä jäänyt peiton alle, varsinkin kun ulkona satoi kaatamalla.

Pakkasin kamat autoon ja lähdin suhaamaan kohti sovittua treffi paikkaa. Sade hiipui matkan varrella ja loppui heti kun päästiin rantaan. Nyt se tuntui olevan todellinen, toinen hauen heittely reissu tälle vuodelle. Edellisellä reissulla sain olla mukana kun Ojanen vapautti 9,5kg hauen. Tässä muuten video siitä:

Mutta palataas tähän viime sunnuntain reissuun!

Kamat veneeseen, Lund käyntiin ja kohti pelipaikkoja. Komeet on kyllä merellä maisemat. Tavattiin matkalla myös joutsen, joka ei ilmeisesti ollut löytänyt vielä sitä oikeaa. Ps. Ei ne paikat tästä kuvasta pala, ei me tässä kohtaa kalastettu.

IMG_20160515_161436

Aamu näytti sen, että päivästä on tulossa todella haastava. Paiskottiin todella kauan ihan samoja paikkoja/kohtia. Tuntui ettei kalat ole paikalla, tai sitten niillä on vaan suut kiinni. Silloin tällöin aina jostain varovainen tärppi.

Päivän mittaa meininki alkoi kuitenkin kääntymään. Saatiin muutamia 3kg ja +6kg välillä olleita haukia, kunnes Pikkiksellä vavan päässä parempi kala. Tämä varmaan top5 listaan rumuudessa päässyt kala heilautti puntarin lukemiin 9,3kg (kuva ei kerro kyllä mitään kalan rumuudesta) Muuten kyllä komean kokoinen hauki!

IMG-20160515-WA0001

Paljon tuli suhailtua erilaisilla paikoilla, nyt tuntui että kalat olivat melkeen heti ekalla heitolla kiinni, tai sitten mestoilla vaan ei ollut ketään.

Iltapäivän puolella Pikkiksellä taas hyvä kala kiinni, kysyin tartteeko haavia, kuulemma ei. Joten päätin heittää itsekin. Pieni vajotus ja pari kammen pyöräytystä. No nyt on sitten meikäläiselläkin parempi kala kiinni! Pikkiksen kala tuli veneen viereen ja katottiin että OHO! 7+ on tämäkin. Meikäläisen kala tuntui raskaalta, joten katottiin että haavi on valmiina. Kalan tullessa veneen vierelle, totesimme että pakko se on haaviin ottaa!

Siinä peräkkäisten heittojen mammat:

IMG_20160515_145748

Puntari antoi Pikkiksen kalalle painoa karvan yli 7kg ja meikäläisen kala oli 9,3kg. Tyhjä mahainen, mutta todella paksu selkäinen mamma! Haaviin kurkatessa, olimme varmoja että nyt paukkuu kymppi!

9.3

Vähän on kyllä Keski-Eurooppa tyylisesti kuvattu tämä täti (ja taustalla oleva meikäläinen), mutta oli se silti nätti kala!

Reissun kohokohta taisi kuitenkin olla se, kun Pikkis kaivaa nakkinsa esille ja huutaa mulle: Haluuks sä?

No tottakai! Mikä voittaisi keitetyn nakin, joka lilluu kuumassa vedessä!

IMG_20160515_092855

Heittojumitkin tais mennä reissussa tasan, mutta onneksi Pikkiksellä on niistäkin mahtava kokemus 😉

IMG_20160515_094356

Nyt vasta taas tajuaa, että olihan meillä aikas mahtava reissu, vaikka se maaginen 10kg ei ylittynytkään. Reissun kalat 9,3kg, 9,3kg, +7kg, +7kg, 6kpl arviolta 6kg ja 7kg väliin, ja loputkin kalat yli 3kg. Yhteensä 23 tai 24kalaa.

Snack Baits veneellä kun mennään, niin kalat tarjosi myös Snack Baits kumit.

Hieno reissu, kiitos Pikkis seurasta!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *