Vuoden eka suurhauki ahkiossa

Pakkaset ahdistavat, jonka takia ei ole vielä montaa täkyreissua tälle vuodelle.

Niin kun ei olisi muuta tekemistä, niin päätin katsella vanhoja hyviä hauki pätkiä ja välillä käydä nappaamassa kuvan lämpömittarista ja duunata pienen videon. Mies ja kamerakännykkä periaatteella 🙂

Toimituksen huomio!

Mua ei siis pakkaset haitanneet, mutta hauki, varsinkin sen silmät ja limakalvo ovat todella arkoja pakkaselle. Tästä asiasta keskustelut käyvät kiivaana mm. Facebookin ”Hauenkalastajat” ryhmässä.

En siis voi sanoa muille, etteikö kovilla pakkasilla saisi haukea kalastaa, mutta jos otat kalan avannosta ylös, niin ota se sitten myös ruokakalaksi, koska todennäköisesti kala sokeutuu tai kuolee siihen, että limakalvo jäätyy.

Itse en liian kovilla pakkasilla lähtisi nykyään enään leikkimään, koska aina on mahdollisuus tulla se ”iso”, se iso joka ois kiva nostaa avannon ulkopuolelle kuvausta tai punnitusta varten. Muutenkin jos on pakkasta ja kala täytyy punnita tai kuvata, niin ahkio täytyy täyttää vedellä jos haukea meinaa hetkenkin pitää ilmassa edellä mainittujen asioiden takia.

Ps. Kuten videolta näkyy, ahkion täyttämiseen kannattaa varata aikaa. Mulla oli onneksi mukana erään Saksalaisvalmisteisen ruokakaupan limupullo, josta olin katkaissut kaulan.

Miksiköhän eräskin tuttuni sanoi minua Jasperiksi? 🙂 (moni varmasti ymmärtää)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *