Onnistumisia, ostoksia ja omituinen äijä

Ei oo mukamas kerennyt kirjoitella, joten ynnätääs tähän muutama viikko.

Kirjottelu tuli taas ajankohtaiseksi, kun vanhempi herrasmies pysäytti mut Karkkilan LIDL:ssä ja sanoi että ompas ollut mukava lukea sun reissuistas ja hienoja kalojakin on noussut!

Pari viikkoa sitten, eräs kaunis päivä tulikin pikainen suunnitelmien muutos ja lähtö kalaan. Eli kamat nopeesti kasaan ja haukea täkyilemään.

Hyvissä ajoin kohteessa, ”leiri” kuntoon ja onget veteen. Muutama kurkku kävi kääntymässä ja sen jälkeen tarjottiin taas parempaa kalaa. Pienen väsyttelyn jälkeen pulska kaveri kastellulle matolle, samassa näin että toista särkeä viedään. Mulla on kerran käynyt niin, että hauki ehtii nielasta syötin niin syvälle, että kala oli pakko ottaa mukaan, mutta onneksi tämä kyseinen hauki pääsi ystävän ruoka pöytään. Mutta, mutta… Nyt ei ollut aikaa kaivella puntaria, joten valmiiksi latingissa ollut videokamera vaan avannon reunalle ja läskimamma takaisin avantoon. Mahtavan kokoinen kala joka tapauksessa, vaikka paino jäi nyt arvoitukseksi!

Ja se toinen syötti jota vietiin, jäikin hylyksi. Eli hauki oli hylännyt syötin.

Tässä tämä ”Rakas, sinusta on tullut pullukka”

Seuraava viikonloppu olikin taas Lassen kanssa yhteinen reissu täysin uuteen kohteeseen.

Muutamat viennit ehdittiin kokea, kunnes meitä kohti tuli kaksi vanhempaa herraa.

”Nuorempi” kaveri avasi suunsa ja kysyi onkos pojilla luvat kunnossa? Olihan mahtavaa että joku tuli kysymään lupia, näitä liian harvoin vesillä tapahtuu. No mutta, luvat kun oli kunnossa niin turistiin äijien kanssa hetki. Luulivat meitä kuulemma aluksi Venäläisiksi 🙂 Ei se meidän vika oo että näytetään tältä ja kamppailu-urheilussa on varmaan nenät runnottu isoiksi!

Vanhempi äijä heitti muuten hyvän jutun!

Miksi te täällä kalastatte? Sanoin että ajateltiin haukien ajautuneen ruoan perässä tällaiseen kohtaan. Johon äijä sanoi: Jos sä lähdet hakemaan ittelles naista, niin ethän sinä sitä hautausmaalta hae! Sen jälkeen sanoi haukien tulevan kyseiseen paikkaan vasta maaliskuussa. Näytti toista kohtaa ja sanoi että menkää sinne, siellä on vähän niin kun disko, eli yökerho. Ja siellä ne hauet ovat nyt!

Vaikka olimme saaneet useita vientejä kyseisestä kohdasta, uskoimme vanhaa konkaria ja lähdimme kohti ”diskoa”.

Onget veteen ja sitten paikalle saapuukin sellainen henkilö, joka tuntuu löytyvän lähes joka jordaanista.

Äijällä oli varmasti koko läänin isoin ja kallein 6renkainen mönkijä.

Kolme kertaa yritin morjestaa äijälle kun ajoi mua kohti, ei vasta kaikua! Ensin suoraan päin meidän kamoja ja viime hetkellä kurvas vähän sivuun. Sitten kaasuttaa mun viereen. Nyt morjestin äijää ääneen, siltä varalta, jos hän olikin vaikka sokea. Mutta ei vastausta.

Seuraavassa meidän keskustelun vuorosanat, koko aikana äijä ei edes katsonut minuun päin ja kaasutteli mönkijällään kokoajan eteenpäin ja minä kilttinä poikana kävelin perässä.

Mitäs teet?
Kalastan?
Mitä kalaa?
Haukea?
Miten noi toimii?
Selitin tämän sitten äijälle.
Onko sulla luvat?
On!
Sitten kysyin tulitko katsomaan verkkoa? (Koska lähellä oli kaksi kiitoradan pituista verkkoa.)
Kysely olikin näköjään yksi puolista, koska tässä vaiheessa äijä kaasutti pois.

Nooh… Setä haki emännän kyytiin ja istuskeli mönkijässä kun emäntä koki ne kaksi verkkoa. Sen jälkeen kaasuttivat taas mua kohti.

Menkää tohon niemen nokkaan, sieltä saatte haukea! Hyvä että joku niitä haukia täältä vie pois.

Tässä vaiheessa olin valmis avaamaan sanaisen arkkuni, mutta turhaan. Avasin suun, niin siinä vaiheessa jo lumi pöllyi kun mönkijä lähti!

Tästä kohdasta saimme kuitenkin enää yhden viennin, joka päättyi harmittavasti hylätyksi. Ehkä yö kerho ei ollut vielä auennut?

Että näin! Sellainen reissu tällä kertaa.

Tämän lisäksi pariin viikkoon mahtui käynti Raisiossa. Wake Fishingissä kävin hakemassa hauki sekä kuha herkkuja. Sen jälkeen vielä Meri & Metsään, josta mukaan lähti uudet talvisaappaat.

Hyvää palvelua molemmissa ja oli mukava käydä ihmettelemässä ja turisemassa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *