heinäkuu 2017

Enkat uusiksi taas

Nyt sitten ne, jotka epäilevät mun juttuja ja kalojen kuvia, niin tää rapsa kannattaa jättää lukematta! Ei tää touhu aina ole niin helppoa ja ruusuilla tanssimista, miltä se voi välillä näissä mun rapsoissa näyttää… En mä jaksa kirjoittaa myöskään blogiin reissusta, että lähdin kotoolta, kävin ongella, en saanut mitään. Tottakai näitäkin  reissuja tulee! Jotta jaksan Jatka lukemista Enkat uusiksi taas

Muikkukuha

Taas oli kalareissu tiedossa, mutta ensin piti kuitenkin hoitaa hevosille ruokaa, joten heinä hommia tiedossa perheen, sekä Anitan, Riikan ja Kallen kanssa! Iso kiitos kaikille mukana olleille! Heinähommissa meni taas niin myöhään, että päätin etten pidä aamulla mitään kiirettä kalaan lähdön kanssa. Pääsin kuitenkin ihan asialliseen aikaan liikenteeseen, joten huoltoaseman kautta kohti kohde järveä. Päätin Jatka lukemista Muikkukuha

Komeita lukuja!

Taas oli edessä pikainen pisto järvelle. Tiesin että edessä ei ole montaa tuntia luotausta, koska muut hommat puskevat päälle. Kamat autoon ja taas kerran karavaani kohti kohdetta. Lopulta kun pääsin rantaan huomasin järven pinnan olevan tyyni, vaikka säätiedotus lupaili 2ms tuulta. Hyvä näin! Meni taas tovi ennen kuin sain paremman kalan anturin alle, hetken jallittelun Jatka lukemista Komeita lukuja!

vertikaalihaukia osa xxx

Ai että kun olis mahtavaa kirjoittaa tästäkin jotain sankari tarinaa. Kuinka ilmanpaineista ja tuulen voimakkuuksista, sekä tuulen suunnasta tunnistin tulossa olevan hauki kelin. Sitten vielä kun lopulta avasin värikoodin niin johan alkoi napsumaan. Mutta kun ei, eihän tää niin oo mennyt, eikä tapana oo puhua p*askaa, joten kerrotaan hommat niin kun ne meni. Eli, eli… Jatka lukemista vertikaalihaukia osa xxx

Enkat uusiksi!

Piti sitten tulla kalareissuton viikonloppu, mutta eipäs tullutkaan. Aamulla piti olla hyvissä ajoin kotona ja alottaa iskä tyttö viikonloppu, koska äiti on hevosvalmennuksissa. Pienten laskutoimitusten jälkeen tajusin, että onhan mulla vuorokaudessa aikaa kalareissulle, jos teen sen yöllä. Joten ei muuta kun illalla kamat kasaan ja hyvissä ajoin yhdentoista jälkeen sänkyyn, jotta jaksaa pirteänä herätä klo: Jatka lukemista Enkat uusiksi!

Pois silmistä, pois mielestä

Otsikkokin saattaa kertoa jollekkin, mitä on luvassa tämän kertaisessa blogi kirjoituksessa. Nyt on ollut hetki taukoa kirjoittelusta ja myöskin kalareissuista, koska molemmat hanskat ovat olleet niin tulehtuneet, ettei kalaan ole voinut lähteä, eikä käsien takia koneella ole jaksanut notkua töiden jälkeen. Tai no, kone on ollut myös huollossa rakkaalla ”ystävälläni” ja nyt sain sen takaisin. Jatka lukemista Pois silmistä, pois mielestä