Päätä seinään ja huolella

Näin se kesälomakin sitten vierähti!

Parina vuotena mun on ollut tarkoitus lähteä lapsuuden ystävieni, Salon veljesten kanssa ”mörkö” ahven jahtiin lappiin. Niin oli tarkoitus olla siellä taas viime viikolla, mutta kun yks, kaks ja kolme juttua ei mee niin kuin itse haluaa, niin jouduin jäämään leikistä pois. Tarkoitus oli sitten koluta taas kuha järviä vertikaalijigauksen merkeissä. Ja niin teinkin, mutta kun melkeen joka päivä satoi tai ukkosti ja ainakin tuuli pirusti, olis pitänyt näköjään jäädä himaan. Nyt on tullut muutenkin kesällä tahkottua kirkasvetisiä syviä kuha kohteita, joissa on oikeasti myös isoa kalaa. Mutta kun ne perk*l*et ei ota, siis sillon kun niitä löytyy. Mä en ymmärrä!! Muutaman kerran löytynyt todella hyviä kaloja, mutta ei niin ei! Tulevat vaan katsomaan ja sukeltavat pois. Oon käynyt kaikennäköiset värirallit ym… läpi, mutta kun ei ota niin ei ota, ei edes kuolleeseen täkyyn, sekin oli pakko kokeilla. Muutamia haukia tuli, mutta ei kuhia. Nyt sai hetkeksi kirkasvetiset järvet jäädä.

Lauantaina päätettiinkin sitten lähteä Pikkiksen kanssa taas yhdessä härnäämään kuhia, paikaksi valittiin kohde, jossa molemmat ollaan käyty, mutta ei koskaan samaan aikaan. No niin, kello soimaan 02.15 :´( Pääsin lähtemään täältä särkyneen pyörän karjatilalta ja olin pikku hiljaa lähestymässä treffi paikkaa kunnes Pikkis soittaa. Kytät oli pysäyttänyt sen, eikä ihme, onhan ukko niin kriminaalin näköinen, että jos mä olisin poliisi, mä panisin sen aina rautoihin, ihan vaan varmuuden vuoksi 😀 No ei vaan… Poliisit oli tutkinut kaverin oikein huolella, sen verran treffi paikalla Pikkiksen alahuuli vielä väpätti ja kävely, saatika istuminen oli hankalaa, joten päätin että tästä ei keskustella sen enempää. Säämies oli taas luvannut päiväksi sadetta, joten olin varautunut muunmuassa koko vartalo kondomiin. Ja niinhän siinä kävi niin kuin kaikkina muinakin päivinä, että ei se sää ainakaan sellainen ole kuin luvattiin. Salaa ja aavistuksen häpeillen yritin kaivaa pitkiä kalsareita kesken kalareissun hihan kautta pois, ettei Pikkis vi**uile koko loppu päivää meikäläisen komeista erotiikantappajista. Meidän yhteiset reissut tosin on niin täynnä erotiikkaa, että ihan hyvä jos sitä yrittää jollain vähän latistaa. Ai niin, kalaanhan me oltiin menossa!

Lund veteen, isot miehet ja kamat kyytiin ja kalapaikkoja kohti.

Meikäläisen työkalut valmiina hommiin

IMG_20160806_070235

Tämäkin järvi tuntui olevan aivan jumissa! Kalat eivät ainakaan olleet siellä, mistä mä olen niitä aina löytänyt, eikä ne kyllä ollut missään muuallakaan. Löydettiin koko päivänä ainoastaan muutama ok kaari. Muutama hauki kyllä kävi veneessä, mutta kuhat loistivat poissa olollaan.

Mutta, mutta… Vihdoinkin, pitkän tauon jälkeen ja vielä melkeen heti reissun alku puolella me saadaan se, KUHA! Ne saattaa näköjään löytyessään sittenkin ottaa jigeihin.

Vaikka kala ei ole mikään jättiläinen, niin silti kalan saanti on aina yhtä siisti fiilis ja varsinkin se, kun kala lähtee vahingoittumattomana takaisin veteen!

20160806_213853

Edellisen meidän yhteisen reissun olen varmaan yrittänyt pyyhkiä jo muistista, koska törkeen makee auringonnousu ja todella hieno ilma muuttui lähestulkoon myrskyksi ja kaatosateeksi, olin aivan jäässä. Aamu alkoi todella mahtavalla auringonnousulla ja hienolla tyynellä ilmalla, mutta päivä loppui aavistuksen kesken ja päättyi melkein myrskyyn ja kaatosateeseen! Se oli totaalinen munat pataan reissu, ei löydetty edes yhtään kalaa. Mutta saatiin ainakin todella hienoja kuvia! Olikohan meillä edes kalavehkeitä mukana? No ei voi muistaa enää. Tässä muutama kuva tästä päivästä:

IMG_20160804_044639p IMG_20160804_050232p IMG_20160804_050346p IMG_20160804_050352p IMG_20160804_122332p IMG_20160807_175728p

Heti kun avas vetskarin, niin vehkeet kastui 😉

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *