Tupla 9+

Olihan taas viikonloppu!

Lauantaina käytiin taas Larssonin kanssa tutkimassa yhtä syvää muikkujärveä.
Tällaiset järvet ovat aina yhtä haastavia ja mielenkiintoisia.

Muutama kala saatiin ja isoin oli jossain 5kg hujakoilla.

Nyt mulla oli viikonloppuna testissä myös Deeper Pro+ kaikuluotain molempina päivinä, enkä mä yhtään ihmettele, miksi jengi ei paljon enää pilki ilman tällaista laittetta.

Piti itsekin vähän pomputella tasuria ja testailla miltä se näyttää Deeperin näytössä.

Oli myös hauska käydä tsekkaamassa, mihin syvyyteen se täky tuli sitten oikeesti laskettua?

Kuvassa Deeper piirtää täyn reilun kahden metrin syvyyteen.

En tiedä onko muut testanneet, mutta kun jäällä oli reilu pari senttiä vettä, pystyi Deeperiä työntämään jään päällä ja se piirsi kokoajan kuitenkin pohjaa.
Yhdessä kohdassa halusin löytää tietyn syvyyden rinteen reunasta, eikä tarvinnut kairaa yhtään ylimääräistä reikää 😀

Onhan tää kyllä veikeä laite ja kulkee kyllä mukana jatkossakin repussa.

Sunnuntaina sitten erilaiselle järvelle.

Sää oli pikkasen erilainen kuin lauantaina.

Deeperillä oli taas helppo katsoa syvyys ja mille korkeudelle täky laskeutuu.

Aamulla oli tosi kova lumipyry, joka rauhottuikin melkein heti jäälle päästyäni. Siitä se sitten lähti, jonkinlainen syönti piikki.

Ensimmäinen vippa nousi pystyyn. Pihdit taskussa ja vapautusmatto kainalossa ryntäsin avannolle.
Kela rullasi ja pääsin vetämään hyvän vastarin. No nyt, parempi kala heti alkuun.
Jää oli kirkas avannon reunalla ja todella nätti pötikkä vilahtaa jään pintaa vasten.

Lopulta kala oli liplockissa, koukut vedessä irti ja kala hetkeksi vedellä täytettyyn ahkioon, että saan rauhassa kaivaa kaikki kamat valmiiksi, yksin kun olin.

107cm / 9.1kg
Todella nätti ja tasapaksu pötikkä.

Tämän jälkeen pari pienempää kalaa kävi härkkimässä täkyjä.

Jonkinlaisen syöntipiikin viimeinen vipan nousu olikin taas jotain parempaa!

Tämäkin vuosi on ollut ihan outo, ei minkäänlaista logiikkaa missään syönneissä.
Välillä toimii aamu, välillä keskipäivä ja välillä ilta.
Nyt se oli aamupäivä.

Taas muistoksi dokumentit kalasta ja kala takaisin kasvamaan, mutta mitäs hullua?!?
Mitä tälle kalalle on tapahtunut?

Onko potkuri osunut joskus vai mikä?
Pääasia, että hauet ovat kovia selviytyjiä!

Tämäkin kaveri oli täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ja antoi kovat taistelut siiman päässä.

Nyt vieläkin varovaisemmat käsittelyt ja kala nopeasti takaisin.


Mittaa ei oikein voinut ottaa, mutta osaavan kiropraktikon käsissä tämä kala olisi ollut helposti 110cm.
Painoa oli 9.2kg

Todella hieno kala ja hyvässä lihassa, joten mutkalla ollut ranka ei ollut haitannut saalistusta!

Päivään mahtui myös 3.5 tunnin hetki, jolloin tuli vain yksi pummiksi jäänyt vienti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *