Intuitio, tämä mieletön sanahirviö, joka on ollut viime päivinä paljonkin ystävieni kanssa keskusteluissa.
Tämä on melkeen suoraan jatkoa edelliseen rapsaan, jossa kerroin tyhjän kalastamisesta.
Kolme viikkoa sitten olin kalassa ja taas olin tehnyt etukäteen päätöksen, miten ja missä kalastan.
Päätin myös sen etukäteen, että jos paikka A ei ala rokkaamaan, vaihdan paikkaan B, mutta tapahtuu paikassa B mitä vaan, palaan illaksi vielä paikkaan A, koska intuitio.
Ystäväni Tohtori sitten soitteli siinä kalastuksen lomassa, niin muistan kun kerroin hänelle suunnitelmistani, johon Tohtori totesi:
Hienoa että luotat intuitioosi ja pysyt siinä!
No niin, pari päivää sitten tuli haettua syöttikala katiska pois järvestä ja täkypäivät ovat enää yhden käden sormilla laskettavissa.
Todella pieniä särkiä, mutta ei sen väliä, niillä mennään mitä ahti antaa.
Nyt sitten aukesi paikka onkireissulle. Paikan valinta on aina yhtä haastava :`(
Puntaroin muutaman vaihtoehdon välillä.
Yksi kohde on järvi, johon olen heittänyt 2 täkykeikkaa, saamatta yhtään vipan nousuakaan, enkä tiedä siellä muita edes täkyilemässä käyneen.
Mutta uskoa kohteeseen ja siihen yhteen vipan nousuun kyllä löytyy.
Toinen kohde olisi pienempi ”rutakko järvi”, jossa ainakin vippa nousisi ja mahdollisuus isoon kalaan on olemassa.
Kolmas paikka olisi saman tyylinen kuin edellinen, mutta suurhauki kanta on vahva, mutta mistä ne kalat löytyy jne…
Nyt piti puntaroida montaa juttua. Ajomatka, kävelymatka maalla, kävelymatka jäällä, mahdollisesta juoksemisesta aiheutuva hiki, vähäiset eväät jne…
Lopulta intuitio sanoi, että valitsen ensimmäisen kohteen. Omalla mittakaavalla ison järven, jossa ei tule ainakaan ongelmia liiallisten vipan noosujen takia, kun yksin vielä olen.
Ajellessa kohteeseen, mietin taas kerran: Miksi?! Miksi mä nyt tonne lähden taas? Eihän mulla oo ees kunnolla eväitä joita syödä kun ei ole varmasti taaskaan muuta tekemistä, kuin syödä eväitä.
Kahvin kun hain matkalla, laittelin vielä veljeksille viestiä, että taas ihan hullu paikka valinta, mutta jotenkin vaan on uskoa, että ehkä sieltä voisi vielä joku kala tulla.
Pääsin jäälle ja laitoin akkukoneen kiinni kairaan. No mutta, sekin sitten kuoli siihen paikkaan!!
Soitto luotto rautakauppiaalle, paransi mielen taas hetkeksi.
Lunta, sohjoa ja pirusti höttö jäätä! Lähdenkö vaan himaan? Toi on kamalaa kairata käsin, eikä siihen päde ainakaan sanonta: Uppoo kuin vanhaan ihmiseen :`(
Kai se on pakko, joten ei muuta kun kairaamaan…
Lopulta onget oli vedossa.
Aivan jäätävän hieno ilma! Auringossa olisi pärjännyt varmaan T-paidalla. Aurinko porotti hulluna, eikä mulla mitään lippistä, eikä aurinkolasejakaan ollut.
No niin, parin tunnin istuskelun jälkeen alkoikin silmät ja pää särkemään.
Kävelin rantaan varjoon, koska tiesin, että ei täällä mitään tapahdu ja onget on kuitenkin niin lähellä, että näen ne helposti ja juoksen äkkiä viennille, jos sellainen tulee.
Lopulta aurinko alkoi putoamaan ja palasin keskelle leiriä.
Eväät alkoivat hupenemaan ja kännykän akku oli lopussa. Mietin, että eiköhän tää mesta ole nähty.
Duunikaveri soitti ja kyseli vinkkejä kaikuluotain asioihin, tässä kului onneksi hyvin aikaa. Niin ja sitä kirottua akkua!
Sitten se tapahtui!! Ensimmäinen vipan nousu täällä ikinä.
Huusin kaverille että vippa nousi, soitan kohta!
Saavuin paikalle, kala vei siimaa kokoajan.
Vedin vastarin ja sinne jäi. Tiesin heti, että nyt on ok kala! Mutta minkä kokoinen?
Liikkeet oli kuin isolla hauella, ei turhia ravistuksia ja painoa vaan tuntui.
Kala käyttäytyi siimassa samanlailla kun se 16.2kg hauki. Rauhallinen, mutta painoa oli!
Lopulta kala kävi luukun alla ja pulpautti vettä jäälle, nyt on nätti kala, mutta paukkuuko suurhauen raja?
Hetken päästä sain kalan putkeen ja liplockilla vedellä täytettyyn suljettuun vapautusmattoon ja siitä ahkioon.
AI ETTÄ!! NYT ON NÄTTIÄ!!
Tämä oli se juttu minkä takia täälläkin on tullut rampattua. Tällainen hauki jostain rutakko eldoradosta ei saa tällaisia kiksejä aikaiseksi!
Tämä on nyt se työvoitto ja taas kerran se luotto omaan intuitioon kannatti.
Enhän mä mikään rasisti ole, joten ihan hyvällä omalla tunnolla pitelen näin mustaa kaveria hetken sylissäni, jotta saadaan tämäkin tarina tallennettu kuvan muodossa.
107cm / 9.05kg
Ja tästä vielä yksi hienoimmista koskaan näkemistäni vapautuskuvista, joka tallentui kameran automaattilaukaisuun 😀
