Lähdettiin Mikon kanssa taas viikonlopun kalareissulle!
Tällä kertaa oli kohteena järvi, jonka ensimmäisellä käynnillä pystyi helposti nimeämään: ”Rakas, sinusta on tullut pullukka” järveksi.
Kolme päivää ollut ihan järjettömät tuulet, joten tiesimme, että reissusta saattaisi tulla haastava. Löydämmekö kaloja? Onko tuulet sotkeneet veden täysin? Joudummeko vaihtamaan vielä jatkuvien tuulien takia kohdetta? Nämä olivat kysymysmerkkejä, jotka selviävät vasta perillä.
Reissuun valmistautuminen tehtiin hyvissä ajoin, viikon ajan muistuttelin Mikkoa, että on sitten valmiina kun tulen hakemaan.
Päästiin kahdelta duunista ja ryntäsin kotiin lasten luokse. Mulla oli melkeen kaikki jo pakattu ja jännittyneenä odottelin vaan starttia.
Koska lähtö oli viideltä, päätin vielä tuntia ennen soittaa Mikolle, että homma on ok ja kaveri valmiina. No sieltähän se höpönassu päiväunilta heräili, mutta lupaili että Antti hakee siltä vaan muutamat kalajutut ja kamat ovat valmiina kun olen perillä.
Kuinka ollakkaan, tällainen näky odotti perillä 😀 Mutta, mutta… Olen tottunut tähän enkä voinut olla kaverille vihainen.
Kun auto oli pakattu, ajoin sen Mikon traileriin kiinni ja huusin: Täähän on lukossa! Perästä kuului vaan: Ootas hetki!
Mä en tiedä mitä tässä vaiheessa tapahtui (ehkä keskityin liikaa kauniiseen syys ilmaan ja linnun lauluun), koska en nähnyt tällä kertaa rälläkkää, voimapihtejä, avaimia, enkä kuullut maagisia ”Simsalabim”, tai ”Akrakadabra” sanoja. Kuitenkin Mikolla oli nätisti avattu lukko kädessään:
Lopulta päästiin matkaan. En nyt jaksa muistaa kuinka monella pysähdyksellä mentiin, mutta Hespunkero on kyllä aina pakollinen. Siinä ihan herkempi mies liikuttui, kun näki Mikon Hesen kassalla. Vastaava tunne mulla tulee, kun näen lapseni joulukuusen edessä avaamassa lahjapakettejaan.
Lopulta päästiin yö paikkaan ja aamulla aikaisin ylös.
Löysimme mahtavan ”veneen laskurampin”:
Tuuliset mutta mahtavat kelit taas kerran.
Jokunen pieni hauen poikanenkin kävi kääntymässä.
Siinä sitä taas ihmeteltiin pitkään, että missä ne isot hauet voisivat olla? Onko meidän nyt pakko vaihtaa kohdetta? Kyseinen järvi osoittautui parempien kalojen kohdalla haastavaksi, mutta niinhän se pitääkin, jos kyseessä on suurhauki järvi!
Lopulta meikäläisellä parempi kala kiinni!
No joo, kala käy pinnassa ja näyttää n. 4kg kalalta. Jotenkin epäilen, kun kala käy uudelleen pinnassa, että on tää ehkä vitonen. Saadaan kala veneen viereen ja Mikko ottaa haavin. No joo, max 6kg. Haavi sivuun ja päätetään irrottaa koukut suoraan vedessä ja jättää kala punnaamatta. Jotenkin kala näyttää kyllä törkeen lihaksikkaalta ja vatsaakin löytyy kiitettävästi. Kun koukut on nätisti irti, päätetään kuitenkin että punnataan nyt sitten kumminkin, koska lihaa löytyy.
Kun kala on Mikolla haavissa ja ilmassa, totean että voi toi olla seiska! Viimeistään siinä vaiheessa, kun nostan kalaa haavilla, tajuan että on muuten lyhyellä kalalla painoa.
Siinä se, haukien Jari ”Bull” Mentula! Tämä ihan törkee liharekka heilauttaa puntarin haavin vähennyksen jälkeen seiskan paremmalle puolelle!
7.3kg, pituus: todella vähän.
Nyt viimeistään päätämme jatkaa myös seuraavan päivän samassa kohteessa.
Mitään mainittavaa ei enää tullut, joten kamat kasaan ja syömään.
Matkalla majapaikkaan päätettiin pelata upporikasta ja rutiköyhää. Valitsimme kohteeksi pizzerian, jonka ulkopuolella totesin, että nyt ollaan sitten jännän äärellä. Päästäänkö huomenna vesille vai istutaanko vessassa? Kumpikin osui, eli kalaan lähdettiin, mutta vatsat kuralla 😀
Aamu oli sellainen, ettei olis tarttenut paljon taustoja blurrailla, jos jotain oltais saatu.
Ja saatiinhan me läjä haukia, mutta pieniä. Makeeta oli jahdata pikkukalojen perässä pintovia haukia, mutta ei sieltäkään isomuksia löytynyt.
Toinen päivä oli vähän tyynempi. Reissu oli kaikin puolin todella haastava, mutta silti onnistunut!