Joo o…
Nyt täällä somessa käydään taas hirveitä vääntöjä mitä ihmeellisimmistä asioista.
Ja siihen lisäksi vielä se, että ihmiset hehkuttavat tota kamalaa nimihirviötä ”Vastuullinenkalastaja”, mikä alkaa monessa kohdin ainakin itseä jo oksettamaan.
Vain yksi esimerkki:
Kaveri kertoo kuinka hän on samanlainen vastuullinenkalastaja kuin minäkin ja kun ilmoitan, että en mä kyllä ole mikään vastuullinen, niin leuka meinaa loksahtaa sijoiltaan.
Sitten haluan kertoa hänelle yhden esimerkin:
Olemme nyt keväällä etsineet jättikuhaa, ajellen satoja kilometrejä ja kolunneet kymmeniä järviä. Samalla koukuttaen kymmeniä ja vielä kymmeniä kuhia ja haukia, päästäen jokaisen kalan takaisin. Missä kunnossa, toipuivatko ne? Sitähän ei voi tietää.
Vain se hullunkiilto silmässä siitä monsteri kuhasta, joka on kamalassa mätilastissa odottaen sitä kudulle pääsyä.
Minä epäonnistuin, en löytänyt sitä tavoittelemaani kalaa.
Tämän jälkeen oli outoa, mutta mahtavaa todeta ystävilleni, että onneksi en sitä löytänyt/saanut ottamaan.
Miksi? No olishan se ollut liian helppoa keväällä rikkoa se oma ennätys ja olishan se ollut jopa aika väärin, että se mörkö tulisi niin ”helpolla”, ensimmäisenä keväänä kun sitä oikeasti yritän. Ja mitä sen jälkeen? Takki aivan tyhjä ja tavoite saavutettu.
No mutta, joitain päiviä sitten pyörin sängyssä.
Sisällä +30 ja vedenlämmöt +25.
Uni ei vaan tule…
Pyörin sängyssä ja mietin mitä teen.
2 pientä lasta, 4 koiraa, muun perheen harrastukset sekä hevostila, tekevät välillä tästä touhusta elämän aikatauluttamisesta haasteellista.
Ei prkl! Pakkaan kamat ja lähden kalaan nyt aamuyöllä.
Lähdin vertsuttamaan sillä ajatuksella, että nyt jää kala käsiin. Ja jos näin käy, v*tutus on suuri, mutta otan sen kalan ruoaksi ja lähden kotiin.
Toiveena oli iso kuha, mutta ne loistivat taas poissa olollaan tai pitivät suunsa kiinni.
Haukea oli mestoilla ja olivatkin hullulla purulla.
Monta +-90cm kalaa kävi veneen vierellä, joita en edes vedestä nostanut.
Muutama metrinenkin siinä kävi näytillä, joista paria vilautin oikeen kameralle, ennen kuin päästin takaisin.
En ottanut painojakaan kaloista, koska en niillä tiedoilla mitään tee. Lähdin vesille vain nauttimaan.
Mittatarralle vilautin paria kalaa, koska tarra valmiina veneen laidassa.
Keli oli tyyni, joten pystyin tunteja seuraamaan aluetta, että yksikään hauki ei tullut pintaan, ainakaan tänä aikana.
Moni kyselee miten saan tällaisia kuvia ollessani yksin, eikö kameran virittely vie aikaa?
Vie se toki vähän, mutta teen sen ennen kuin laitan edes kaikuluotaimia päälle. Kamera on valmiina telineessä ja kaikki säädöt kohdallaan. Veneen pohjalla on nappi josta jalalla painamalla kamera ottaa kuvan. Todella kätevää ja pirun nopeeta.
Edelleenkin haavi, pihdit, mitta ja puntari on aina valmiina käden ulottuvilla.
Nyt alkaa tuntumaan siltä, että ihmisten kannattaisi katsoa peiliin eikä keskittyä vaan siihen muiden tekemiseen. Vai?
Tehkää niitä juttuja mitkä teistä oikealta tuntuu ja josta te saatte sitä nautintoa.
Näillä ajatuksilla ja jutuillani en edusta ketään/mitään, vain itseäni.
Kaikki hauet tulivat 8″ Wake Pelagearilla, monessa eri värissä.
Hauskin tapahruma oli, kun olin lopettamassa ja jallitin mielestäni isoa kuhaa.
Olin käynyt todella monta väriä läpi, vaikka en yleensä väri ralliin usko. Sitten päätin laittaa vielä viimeisenä Power Pearch (Firetiger) värin ja meinas tärähtää p*skat kalsariin kun kuvan ”kuha” ampui kiinni 
😆
No mutta, kohtahan kelit ja vedet viilenevät ja hauet alkavat kokoontumaan ”selkeämmille” mestoille, joten niitäkin on sitten kivempi/helpompi mennä ronkkimaan.
Kalastus.blogaaja.fi
Instagram: perttuhaanpaa